sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Paaaaaljon kuvia

Tänään kirjoitan tai siis näytän suurimmak osaks mitä olen tehnyt SSO:ssa. Bellan ja Clairen Star Riderit on viimeinkin loppuneet eikä tarvi enää heistäkään huolehtia. 

Perjantaina sähköpostiin oli tullut ylläpidolta viestiä, että kun käyttää HALLOWEEN2014 koodia jaa kurpitsa t-paidan ja 200SC. Tietysti minun oli pakko kaikille tyypeilleni hankkia ne 200SC. :D

Lomailin nuorempien serkkujeni kanssa (13 ja 10 ikäisiä) ja nuoremmalla serkullani on ollut jo yli vuoden ongelmia sähkärin kanssa kun hän ei voinut sitä vahvistaa. Lopulta sanoin hänelle, että hänen sähkärinsä on vanhentunut ja sen takia ei voi mennä vahvistaa onlinen tiliä. Lopulta loin uuden sähkärin jonne tulisi viesti ylläpidolta tähän ongelmaan liittyen. Sain vastauksen suunilleen alle vuorokaudessa jossa pyydettiin antaa vanha sähkäri ja uusi, uudeksi sanoin sen minkä olin luonut. 

Kävin katsomassa eilen serkkuni sähkäriä ja sielä kerrottiin sähkäri on vaihdettu ja saman tien vahvistinkin sen ettei serkkuni tarvitsisi sitä vahvistaa. Nyt voin sitten hänellekin ostaa Star Riderin. :3

Niin ja unohdin kirjoittaa hevosmarketista keskiviikon päivitys postauksessa. Eli vaikka uutisissa ei sanottu mitään marketista niin se tuli nyt goldiin. Samat tehtävät mitkä ennenkin ja vähän XP. Toivottavasti ens keskiviikkona pääsee tasolle 16...



Tässä on Moorin hevonen jolla on hieman niska vaikeuksia,
 kun pää ei liiku mihinkään

Ja tässä on sitten Moorin lehmä sisältä käsin


KABOOM!

Näyttää lumelta :3


Hahaa! Sopivasti kuvassa :D

Perusaamu stalkata toisia

En tiedä kuvittelenko vaan vai liittyykö kolmas kappale uuteen avautuvaan paikkaan...?
Oltuani Clairella tekemässä viimeisiä tehtäviä ennen SR loppumista. Sain klubi pyynön missä Lisa on. :D
(Entinen klubini postettiin, koska johtaja loukkaantui kun yks suomalainen oli haukkunut klubin nimeä.) 
Johtajan kanssa vaihdettiin kuulumisia ja kerroin melkein saman tien olevani oikeasti Lisa Diamondyard. Hän siitä oli ihan ällikällä lyöty ja kysyi onko minulla 2 tiliä ja sanoin naureskellen 4. :D Siinä sitten vähän puhuimme tileistämme kun hänellä oli toinen tili sen takia kun sen ekalle on hakkeroitu aikaisemmin. Keskustelu lopulta johti siihen kuinka olen saanut 2 eurolla 10 SR 3 tyypilleni. Neuvoin sinne mistä ostetaan SR kortilla niin siinä oikealla puolella on punaisella linkki ostaminen kännyällä. Huom keskustelu oli enkuksi! Jouduin käyttämään vähän päätäni mitä pitäisi sanoa se ja se enkuksi. XD
Loppujen lopuksi osaan aika hyvin puhuakkin ja kirjoittaa. 8)

Päivitin Hevoset osiota Stormin kohdalla ja lisännyt vähän lisää päivyrimerkintöjä. Olen vähän YouTube kanavaanikin päivittänyt ja liityin pitkästä aikaa takaisin Tallii.fi sivustolle. Se on muuttunut hirveästi! Okei viimeksi olin siellä 11-vuotiaana... Tallini seillä on nimeltänsä Winery (Joo voi hyvin päätellä mistä sekin tulee :D )

Muuten olen tällä viikolla katsonut animea ja lukenut mangaa, videon teko venyy vähän pitemmäksi ajaksi...
Bannerikin pitäisi vaihtaa pikku hiljaa kun alkaa jo tulla lunta maahan... Vaihto tapahtuu silloin kun uusi paikka aukenee tai muuten Jorvikiin on satanut lunta. Taustan olen kyllä jo vaihtanut ja en kyllä pidä siitä kuinka keäiseltä näyttää banneri mutta muuten talvinen blogi. :D
Porukoille oli tullut yhdeltä autokouluta kirje minulle ja hoksasin että sekin pitää joskus käydä ennen kesää. :D
Lopuksi näytän kuvia mun kaapista kun olin taas sotkenut sitä vähän ja hankkinut lisää vaatteita ja varusteita.

Ennen




Ei vaihtanut järjestystä...

... eikä tämä

Jälkeen






                                   Ja sitten vuorossa on hevosten varusteet

Ennen






Ja jälkeen








Lemmikit osio pysyi koko ajan samana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti