perjantai 10. lokakuuta 2014

Lisa 2.v

Tänään myöhemmin tehtyäni viimeisimmän postaukseni muistin, että tänään on Lisan synttärit! Ajatella siitä on jo kaks vuotta kun loin Lisan SSO:hon.
Ensimmäisen kerran näin SSO sivuston suunilleen sen ensimmäisinä kuukausina, mutta en kuitenkaan liittynyt heti vaan vasta vuosi myöhemmin.
Sitten kun tein Lisan siihen aikaan olin katsonut taas vaihteeksi Tallijengiä ja siinä sarjassa Lisa on aina ollut suosikkini niin sarjassa kuin kirjoissa.
The Saddle club theme

Synttärien kunniaksi tein oikean ensimmäisen bannerin jossa on Lisa ja Promise.
Ja loppujen lopuks se on aika hieno. :)
Ja päätin tehdä uusia sivuja ensimmäinen on Lisan päiväkirja, jossa Lisa kertoo suurimmaksi osaksi tallielämästään. Ja sitä tulen jatkossa muokkaamaan paremmaksi.
Toinen on toiset pelihahmoni, jossa kerron toisista hahmoistani, joilla välillä pelaan.

Vertaus ei vielä ollut star rider ja lifetime


Ja tässä alapuolella on sitten kaikista vahempia kuvia Lisasta














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti