keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Halloween päivitys

Päätin kuitenkin tehdä jonkinlaisen postauksen, vaikka meinasin tehdä huomenna. Mutta ajattelin pelatessa, kun samalla räpsin kuvia niin tästä tulee erillinen postaus kuvien takia. :D
Ja tämän päivän aikana kerron Onlinen uutisista taas ja huomenna kerron tarkemmin tästä päivästä mitä pelailessa tapahtui ja kenen kanssa olin.

Eli siis tänään oli Halloween päivitys ja minä jos kuka pidän Halloweenista. Taas pääsemme etsimään aaveita, noukkimaan omenoita saavista ja keräämään kurpitsoja Silvergladen linnan kellarista. Erityisesti pidän aaveiden etsimisestä, koska ... niitä on vain kiva etsiä. :D Kuulin sivukorvalla, että aaveita on vähintään 21 mitä on löydetty ja taidan olla jo löytänyt joku 17-20 jos laskuni pitävät paikkansa.
Viime vuonna sai suurimmaksi osaksi maskeja aaveilta, mutta tällä kertaa saakin vaatteita, joista muodostuu kaksi asua: noita ja keiju.

Halloween kaupoissa oli myynissä vanhoja varusteita ja vaatteita. Ja tietysti ostin kaikki mitä minulta puuttui. >:) Lisäksi oli tullut uusia maskeja jotka veikkaan myöhemmin ostavani....

Omenoita pääsee pyydystämään Moorissa, Pintassa, Firgossa, Stevel, Vales, Goldin talleilla ja Jorvikin talleilla. Välillä sain tosissani napsutella hiirtä, että saisin jotain itselleni ja joskus vaan ensimmäiselläkin napsautuksella saa jotain kivaa. :D

Mutta erityisesti olen odottanut melkein vuoden pääseväni taas linnan kellariin metsästämään kurpitsoja ja välttelemään leikkisiä aaveita, jotka yrittävät napata sinut ja pistää selliin vähäksi aikaa. :D
Jouduin tänään ainakin 3 kertaa selliin ja aikaa sitten meni joku 4min. Toisella kerralla aika oli jo noin 2:30 min.

Ja ei sen ihmeellistä lisättävää kuin että hevosmarketti on vielä goldissa, ennen kuin nostaa ankkurinssa ja matkaa Jorvikiin. (Jos muistan jo oikein niin Jorvikin pitäisi olla seuraava paikka.)
Ei tässä muuta kirjoitan taas huomenna lisää tästä päivästä ja huomisesta. ;)
Hei hei ja hyvää yötä menen nukkumaan! :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti