sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Muutoksia tapahtunut

Heips!
Tämän viikon päivitys oli aika pieni, forgotten fields rannalle on taas harvinainen jäälautta rantautunut lyhyeksi ajaksi.
Muutama uutta kuuttia tuli ostosvalikoimaan joista ostin sitten 3, ruskean värisen, mustan ja valkoisen jolla on melkein samanlainen merkki päässä mikä Harry Potterilla. :D
Kuuttien hinta oli 50sc kpl.
Uusia vaatteita tuli myös jäälautalle, mutta ei ostarille.

StarStable showssa kerrottiin uuden alueen nimi joka on South hoof Peninsula ja trailerikin näytettiin kyseisestä paikasta. Toivon mukaa tulisi nyt alkavalla viikolla. Pääsisi sitten perjantaina tutkimaan uutta paikkaa kun melkein kaikki ovat jo tutkineet jokaista mahdollista koloa.

Se siitä uutisista! :D

Sen verran vielä kerron viime viikonlopusta, Fraps ei suostunut ottamaan yhtään kuvaa vaikka oli päällä...
Ja innolla olin räpsinyt kuvia tehuja tehdessä ja tilanteen missä siirryin tasolle 19.

Maanantaina pääsin taas peliin, mutta ilo ei kestänyt kauaa kunnes tuli network error ja en päässyt enää kouluttaa vasta kun taas täällä kaukana kaikesta. Tämän ajan mitä olen päässyt kouluttamaan viikonlopun aikaan Ace ja Sanni ovat tasolla 14 ja 100-200xp puuttuu tasolle 15. Muut tulevat vähän jälkijunassa, toukokuussa kaikki pääsevät tasolle 15. (Viimeinkin.)

Tuli ostettua kaikkea kivaa, mutta ei hevosta sentään. :'D
Eilen oli eräänlainen hahmon virkistäytymispäivä ja ostin saman tyyliset hiukset, mutta mahdollisimman halvalla värillä eli pinkillä. :D
Ei ole mitään suosikkovärejäni, mutta pitäähän sitä joskus tehdä jotain mitä ei tekisi normaalisti.

Päätin myös muuttaa Winerystä pois, vaihtoehtoni olivat: epona, goldi tai jorvik. Jorvik olisi hyvä paikka josta pääsee vähän joka puolelle muttei niin hyvin mitä Winerystä pääsee. Epona ja goldi on niin syrjäisillä paikoilla ettei tosikaan. Loppujen lopuksi päätin muuttaa goldiin.
Hyvä puoli goldissa asumisessa on ettei siellä tunnu kukaan asuvan ja kauniit maisemat. Päässäni ajattelin, että Lisa olisi kyllästynyt tai halusi muuttaa jonnekin ei niin vilkkaaseen paikkaan mitä Wineryssä oli.

Hiukset mulla oli joku 1.4 vuotta ja olen asunut nyt Wineryssä joku 3 vuotta. Kyllä nyt oli korkea aika vaihtaa maisemia.

Uudet housut ja kengät tuli ostettua vaihteeksi. Ja tietysti unohin kuvata ne.

Tuli huomattua tänään kouluttaessani, kuinka paljon piti ajatella minne, millä ja miten menen eri paikkoihin ettei ota pick upia. Wineryssä asustaessani vielä pystyi monta kertaa ottamaan pick upin ja siitä sitten tarpeen mukaan käyttämään traikkua. Nyt ainoastaan vain jos on saanut koulutukset tehtyy tai goldin tallin radat vielä olisi tekemättä.

Niin muuten! Meinasin jo unohtaa kertoa. Tavoitteeni olisi olla ostamatta uutta hevosta kunnes saan kaikki edelliset parhaimpaan mahdolliseen tasoon. Eli joku 3-5 viikkoa vielä.

Ei varmaan muuta... Nähdään taas joskus!






Ja sitten vanhoi kuvii

Harjoitukset Jorvikionataan








sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Pelaamaan, kirjoittamaan ja tasolle 19 mars mars!!

Moiks!
Jaahas siitä on pikkasen yli kuukausi, kun viimeksi kirjoitin. Syyt kerron myöhemmin kun olen kertonut uutisten ja omilla kokemuksilla mitä on tapahtunut.

Niin kauan sitten kuin pääsiäisen aikaan sai käyttöönsä koodin jolla saa viikonlopun kestävän sr ja 300sc. Vaikka oli sr hankittuna sai silti samasta koodista coinsit.
Tulihan sitä pelattua toisilla hahmoilla ja saamaan tasomittarin lukua suuremmaksi. Ja tietysti lörpöttelemään yht'aikaa serkkujen kanssa group chatissa.

Laukkabugi on korjattu viimeinkin ja hevoset ei enää kulje hitaasti, vaikka pitäisi mennä mahdollisemman lujaa.

Winery on saanut uudet grafiikat, mutta ei oikein ole paljon muutosta tapahtunut. Olen hieman pettynyt, kyseessä on hieno paikka ja luulisi nyt, että vähän enemmän tulisi muutosta jopa viiniköynöksiin.
Wineryn kaupoille on tullut uusia vaatteita, jotka myös löytyvät ostarilta. Ja muutenkin uusia vaatteita saapunut ostarille kuukauden aikana, joka ei ole yllätys.

Eponaan on tullut uusia tehuja, joiden avulla pääsin tänään tasolle 19!
Tasomittariin tuli 5xp tason nousemisen jälkeen, joten aika likille meni pääsenkö vai enkö tasolle 19. :D
Nyt vain odottamaan tasoa 20. >:D

Uuden alueen päivästä ei ole tietoa, mutta paikka on varmistunut. Kartasta katsottuna Pintan alapuolella ja eponan oikean puoleinen alue. Toivottavasti 20 päivänä tulisi. :) Toki saa tulla seuraavan päivityksen myötä. :D
Vähän arvelisin sinne tulevan näitä alueiden nimiä (tietysti en muista näiden alueiden nimiä enkä jaksa ottaa selvää.) joita on varmaan jokainen ihmetellyt missä tämmöinen ja tämmöinen paikka on (Hieno selitys btw) jotka eivät löydy mistään eponasta.

Aprillipäivänä Pintaan ilmestyi jättiläisshire, jonka olisi voinut ostaa 25 coinsilla. Tarkemmin en tiedä tästä mitään eikä minulla ole edes kuvaa kun en päässyt kyseisenä päivä nettiin.
Ja muutenkin tässä postauksessa ei ole yhtäkään kuvaa...
Ei kai muuta mitenkään tärkeää asiaa uutisten suhteen.
Joten omia kuulumisia kerron.

Kuten arvata saattaa, pelaaminen on jäänyt vähiin, mutta kyseessä ei ole ettei olisi ollut aikaa tai en jaksaisi.
Netin ja itse pelin kanssa on ollut vastoinkäymisiä.
Eräänä kauniina perjantai-iltana olin kouluttamassa ihan normaalisti, kunnes heitetään mitään varoittamatta ulos.
Kirjauduin sitten takaisin sisään ja normaalisti latasi ja yhdisti pelin serverille, mutta viimeisen latauksen jälkeen kun olisi pitänyt päästä pelaamaan, niin heitti taas ulos...
Tätä on tähän mennessä jatkunut jo 2 viikkoa. Otin yhteyttä ylläpitoon, mutta vastauksen saaminen kesti aivan liian kauan joten ennen kuin sain mitään viestiä, poistin koko sovelluksen ja asensin uudestaan eilen.
Nyt pääsen taas kouluttamaan, mutta muuten sen verran huonot nettiyhteydet ettei välttämättä pääse arkena hyviin nettiyhteyksiin vasta kun viikonloppuisin. Onneksi Online toimii huonoillakin yhteyksillä.

3.4 päivänä oli klubin järjestämä Jorvikionata (Apasionatan tyylinen) maneesilla. Olin ilmoitanut itseni kolmeen eri näytökseen ja käynyt harjoittelemassa esityksiä melkein päivittäin... Voi hyvin kuvitella kuinka harmissani olin kun peli ei antanut pelata...

Mokkulani on siis heittänyt henkensä, joten ainoa yhteyteni maailmaan on puhelimen netti. Onneksi on olemassa mahdollisuus jolla voi tietokoneen yhdistää puhelimen omaan nettiin. 
Kirjoittamiset siirtyvät viikonlopulle, koska viikolla ei ole oikein aikaa ja myös sen takia kun en saa millään ladatuksi kuvia näihin postauksiin. Vaikka saisinkin siihen menisi ikä ja terveys. D:
Joten tulevana viikonloppuna uuden postauksen myötä tulee vanhoja kuvia jotka en saanut tähän ladatuksi.
On se kumma kuinka keskellä ei mitään toimii kännykän netti kuin mitä keskellä kylää. D:<

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Sateenkaarien metsästys

Heips!
Tämän päivän päivitys kesti vähän normaalia pidempään.
Siirrytään samantien päivän uutisiin.

Yllätys, yllätys. Uusia varusteita ja vaatteita ostarilla.
Hevosmarketti on taas goldin kalastuskylällä.

Ja itse pääaiheisiin!
Ensimmäistä kertaa pääsemme metsästämään sateenkaarien aarteita.
Jotta pääset aloittamaan kullan etsinnässä, sinun pitää mennä sateenkaaren päähän ja puhua Chaun kanssa.

Kun kirjaudut peliin et näe sateenkaarta vasta kun seuraava ilmestyy. Nämä ilmestyvät yksitellen n.20min ajaksi yhteen paikkaan. Sateenkaaren lähistöltä löytyy 10 eri kaivamis kohtaa ja yhdestä on mahdollisuus saada 10 kultaa, jotka vaihdetaan palkintoihin.

Sateenkaaret ilmestyvät sattumanvaraisesti seitsemässä eri paikassa: Goldissa, Forgotten fields, firgo, Dew's farmi eponassa, everwind fields, valessa ja valen järvellä.

Kaappien tilat ovat kasvaneet.
Vaatteet/varusteet saavat 8 lokeron sijaa 10 ja lemmikeissä yksi lokero lisää eli yhteensä 7.
Tämä oli pieni postaus ja vähän vajaa omasta mielestä. (En jaksanut vaivautua kirjoittamaan enempää... )
Nähdään ensi kerralla! (^-^)/






Tulevat päivitykset

Heips!
Nyt on hyvä aika kirjoittaa viime viikkoinen haastattelu, kun pelatessa Online sulkeutui vähäksi aikaa parantamaan päivitystä. Tähän päivitykseen palaan myöhemmin tämän illan aikana. Joten kärsivällisyyttä. ;)

Marcus, pelin ohjaaja oli haastateltavana joka kertoi pelin tulevista päivityksistä.

Uusi alue aukeaa nyt keväällä, muttei ole yhtä iso mitä epona. Veikkaisin kyseessä olevan Firgon oikean puoleinen alue. Ja yllätyksenä tuli miten loppu vuodesta tulee taas uusi alue! Tämähän ei haittaa ollenkaan. :D

Toinen uudistus mistä olen todella innoissani on tallien suurentuminen ja tekemään tallista oman näköisensä. Talliin saattaa liittyä yllätys, mutta se selviää vasta tulevaisuudessa tarkemmin.

Ratojen/champpien tekemisestä tulee olemaan kivempaa. Tälläkin kertaa opitaan hevosenkouluttajalta uutta taitoa taluttamisen lisäksi. Ratsastaminen nopeampaa lyhyessä ajassa. Tulee varmasti käyttöä. (Aika tiheään tahtiin tulee spurtin tekeminen.)

Vanhojen alueiden grafiikat päivittyy, kuten silveri.
Jopa pelin päähahmot Alex, Lisa, Linda ja Anne saavat uudet grafiikat ja animaatiot. Kun Annesta tuli puhetta haastattelussa, olin jonkin verran innoissani koska jotain pientä vihjailua voisi olla että Anne saadaan kohta kuvioihin.

Tulemme saamaan lisää uusia tehuja jotka koskevat päähahmojen taustoja. Jatkuukohan Alexin tarina vielä vai jääkö siihen ja toisten taustat tulee myös selville yhden päivän aikana..?

Kynsisalonki on viimeinkin tulossa peliin pitkän pitkän tiedostamisen jälkeen.
Jamesin piti avata pintaan salonki, mutta on pilannut koko homman joten salonki tulee ostarille joku päivä. Ja James ei tule olemaan mitenkään osallisena.

Näiden päivitysten ajankohdista ei ole vielä tietoa milloin pelaajat pääsevät kokeilemaan.
Mutta ainakin tämän vuoden puolella.


perjantai 4. maaliskuuta 2016

Viikon uutiset muuttuneet vahingossa kuukauden uutisiksi...

Moro!
Hupsista taas kerran!
Tästähän alkaa tulla paha tapa etten kirjoita enää edes kerran viikossa vaan se muuttuu kerran kuukaudeksi kirjoittaminen.
En ole taaskaan ollut kouluttamassa hevosiani tai ylipäätään käynyt Onlinessa.
Mutta mitäs sitä onkaan taas tapahtunut kun olen ollut poissa.

Ystävänpäiväkin tuli ja meni, tehut pysyi samoina mitä edellisilläkin vuosina.

Päätarina on saanut lisää tehuja GED:in parissa ja innolla odotetaan taas jatkoa.
Tasokin nousee kohta 19 asti. :O
Siitähän ei ole kauaa, kun pääsi tasolle 18.

Maneesilla koulupuolelle on ilmestynyt viimeinkin katsomo. Nyt kenttäkin on paljon järkevämmän kokoinen ja sivutkin ovat eri kokoiset.

Uusia vaatteita ja varusteita on tullut taas ostarille, muutamat satulat, huovat ja suitset tuli ostetuksi. Kuten myös vaatteissa.
Viimeinkin ostarille on tullut uudistus vaatteiden valitsemisessa.
Nyt pystyy selata kaikkia varusteita/vaatteita kerralla tai valita vasemmasta sivusta erikseen esim. housut tai takit.
Ja viikon ajan näkyy uuden vaatteen/varusteen selailukuvassa "new".

Raptor on palannut uuden laulunsa kanssa, en ole vielä kuullut ja en edes tiedä haluanko jostain ihmeelisestä syystä. :D
Raptor esiintyy todennäköisesti taas muotilavalla kun mallit käyvät esittelemässä uusia vaatteita. Eli ihan samalla tavalla mitä viime vuonnakin.

Sunfield farmille on ilmestynyt kolme uutta satulalaukkueläintä, kissoja. Ja en ole vielä edes käynyt katsomassakaan karvaturreja. Onkohan niitä vielä, vai olivatko ne vain jotain muutaman viikon myynnissä...?

Ylläpidon mukaan me pelaajat saamme joskus tulevaisuudessa omasta kotitallista isomman!
Oli jo aikakin! Toivotavasti nyt saisi talliin 20 hevosta. >:D (Tuskin, mutta ainahan sitä voi toivoa.)
Mutta se on sitten seuraavana ongelmana ketkä kaikki tuon takaisin saarelta! D:

Hevosista puheen ollen... Uusi rotu saapunut Jorvikiin. Englannintäysiverinen, tuttuun tapaan kolme eri väristä. Kaksi on kuukylässä eponassa ja yksi pintassa.
Hinta on 890sc ja tasovaatimus on 1lvl.
Niin ja arvatkaas kuka osti yhden uusista hevosista..
Joo ikävä kyllä minä. :D
(Köh köh 54 ratsua...)
Ruskea yksilö ja nimi on Redroyal. Muuten pidän uudesta rodusta, mutta kiitolaukat ovat aivan hirveitä. En voi edes sanoin kuvailla mitä se näyttää. Pakko sanoo, että tämä ostos kaduttaa, toivottavasti ylläpito muuttaisi pikkuisen (paljon!!) laukkaamista. Jos ei, pitää vain tottua kuten alan vähitellen.

Olen taas palannut satulaan ja aloittanut kouluttaa hevosiani paremmiksi. Tällä hetkellä issikka on 10lvl ja muutkin ovat sitten tasoilla 8 ja täykkäri tasolla 5.

Lisa serkun kanssa vietimme yksi ilta pelailun merkeissä. Ystävänpäivää edeltänä päivänä sain sähköpostiin viestin Onlinelta, sain sr-koodin jonka sain antaa yhdelle kaverille joka sai 14pv Star Riderin. Tietysti annoin Lisalle :D
Tuli pitkästä aikaa kuulumisia vaihdettua ja sain Lisan ostamaan viimeinkin issikan. :D

Tuli huomattua eilen kun pistin vanhoja varusteita ja vaatteita kaappiin, että ei kohta mitään mahdu kaappiin. Piti jonkin verran myydä hahmon vaatteita pois ja ihan mukavasti sain n.4000js kasaan. Myin niitä vaatteita joita on tullut jouluna, halloweenina yms. yms. Varusteita ei tullut myytyä, eikä kyllä tilasta ole pulaa.

Syy miksi kirjoittaminen on taas vähän jäänyt, yksinkertaisesti käyn koulua jotta valmistuisin nyt keväällä. Nyt tämän kuukauden lopulla pääsiäisloman jälkeen aloitan taas samassa työharjoittelu paikalla mitä syksyllä.
Pikkuhiljaa pääsen taas kirjoittamisen makuun. Lisäksi olen aloittamassa toista blogia joka koskee koulun käyntiin. Siellä kerron mitä kaikkia hommia olen koulussa tehnyt.

Ai niin! Ystävänpäivänä sain viimeinkin julkaistua uuden videon. Sen saman joka piti saada alunperin julkaistua tammikuussa. Ja videossa esiintyy nyt se myseerihevonen, jota olen monta kuukautta pitänyt salassa.
Videon nimi on SSO - See you again ja tässä on linkki.



Eikö nämä puut sula koskaan?

Melkein kaikki lokerot näyttää tältä... :D




Kummitus!! O.O


Kaimat kokoontuneet yhteen
Tässä aidassa on jotain vikaa...

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Paluu tauolta ja omia kuulumisia

Moips!
Olen vielä elossa. :D
En ole vain jaksanut kirjoittaa tai edes ajatellut kirjoittamista. Silloin kun sain viimeisenkin hevosen tasolle 15, jotenkin vain sitten lopetin käydä katsomassa hevosiani ja olla kirjoittamatta blogia. Oli muuten aika vapauttavaa 4kk koulutuksen jälkeen, kun ei tarvinnut vaivautua enää kirjautua sisälle ja alkaa liikuttamaan hevosia.

Koko tämän ajan olen katsonut Netflixistä sarjoja ja pelannut The sims 4 ja pleikkapelejäni.

Mitäs onlinessa on tapahtunut kun en ole käynyt pitkään aikaan hoitamassa hevosia sen jälkeen kun sain koulutukset pois alta:
Yllätys yllätys uusia vaatteita ja varusteita tullut ostarille ja hevosmarketti jatkaa samaa tuttua kaavaa.
Uusia joulutehuja tuli vielä lopuksi, Pintassa kerättiin joulukoristeita pois, syötiin viimeiset joulupuurot ja yritettiin etsii mantelia puurosta väkisin, ja viimeisenä etsittiin paikkoittain viimeistä joululahjaa mikä tarkoituksella aina piilotetaan joulupyhien päätyttyä. Ihmeelinen perinne Jorvikilaisilla.

Lumi on pysynyt vielä yllättävän kauan Jorvikissa, hyvä asia mutta en ole päässyt jatkamaan kuvailuja videota varten, mitä olen toivonut jo pidemmän aikaa tehdä.
Vuosi sitten lumi oli jo lähtenyt onlinesta ja luulin niin tapahtuvan nytkin...
Mutta olen ladannut tubeen uuden videon, jonka olen tehnyt joskus kauan kauan sitten.

Tosiaan uusia hevosvärejä tullut 3 kpl, Shirelle, Morganille ja Arabille. Nämä kolme hevosta löytyy Crescent Moon kylän myyntitallista.

Ostarille tuli kampaamo joka kesti vain viikon ja oli vain SR jäsenille??
Hintana oli joko 2sc tai 50js.
Hiustyylinä oli samoja vanhoja, ei mitään uutta.

Ja eponaan on tullut uusia tehuja, joissa autetaan Ricky Winterwelliä

Seitsemän uutta hevosta tuli ostetuksi synttäreiden kunniaksi.
Hevoset jotka ostin oli uusin arabialainen ja morgan nimeltään Goldphantom ja Acefire. En ole ennen oikein välittänyt arabialaisista, mutta pitihän sitä saada toinenkin arabi. Osasyylisenä oli merkit. :D
Muut ovat issikka nimeltään Pirateecho, Tanskanpuoliverinen Gigamaniac, Westfaleninhevonen Carrotmane ja Amerikan paint hevoset Springrain ja Siennadale.
Nelijalkaisia otuksia on nyt siis yhteensä 53.

Yksi päivä koululla menin lukihäiriötestiin ja tulos ei ollut kaunista katseltavaa. :D
En sentään ole sieltä ihan huonoimmasta päästä, mutta kuitenkin olisin tarvinnut kipeästi apua opiskelussani peruskoulu aikaan.
Kirjoitusvirheitä näkyi erityisesti sanoissa joissa oli kaksoiskonsonanteja.
Sain todistuksen jossa selitettiin, että tarvitsisin lisäaikaa kokeisiin, olisi hyvä jos suullisesti käytäisiin tehtävät ja kysymykset ja selkeät ja lyhyet ohjeet tehtävissä.

Tässä on vielä pisteet mitä sain testistä.
Luetun ymmärtäminen : 5/11p (Ei ollut aikarajaa ja ei ollut mitään helppoa tekstiä!)
Tekninen lukeminen : 29/100
Etsi kirjoitusvirheet : 30/100
Erota sanat : 28/100

Ja näissä kuunneltiin sanat ja kirjoitettiin mitä kuulimme.
Sanelukirjoitus : 15/20
Sanat : 19/20 (Ok)
Merkityksettömät sanat : 11/ 20

Synttärit olivat perjantaina, joita ei oikein hirveesti mitenkään juhlittu. Kakkukahvit ja se siitä. Lahjaksi valikoin kaupast uuden PS3 pelin: Diablo 3, jossa on samalla lisäosa Reaper of Souls.
Mutta kaikista paras lahjan minkä itse joudun maksaa on oma auto.
Oi kyllä!
Nyt on se aika kun saan oman auton!
Pidemmän aikaa olen etsinyt menopeliä ja nyt torstaina sain kuulla kaverilta, kuinka yhdellä opettajalla olisi auto myytävänä.

Mikä auto?
Peugeot. (Pösö)
Malli on 406, farmari ja 1998 vuoden auto.
Väriltään vihreä ja muutama ruostekohta etulokarissa ja konepellillä. Mutta saan ne hoidettua itse pois koululla.
Hinta on vain 800e, aika halpa jos ajattelee, että siihen on just tuulilasi vaihdettu, koiranluu (kallistuksenvakaaja) vaihdettu, raidetangon pää vaihdettu, ohjauskulmat tarkistettu ja säädetty, oikea helma kokonaan uusittu, öljyt vaihdettu, hihna hyvässä kunnossa, jarrulevyt ja jarrupalat hyvässä kunnossa ja uusi radio laitettu.
Erittäin siisti sisältä ja vetokoukkukin löytyy.

Huomenna on vapaapäivä, mutta sovimme opettajan kanssa, että iltapäivästä koululla kirjoitamme papereita ja käyn rekisteröimässä omiin nimiini katsastuskonttorilla.
Enää ei sitten tarvitse kinuta kyytiä toisilta, lähteä aikaisemmin liikenteeseen, kävellä/pyöräillä vesisateessa tai/ja pakkasella.

Vasemmalt. Carrotmane, Gigamaniac, Pirateecho, Acefire, Goldphantom, Siennadale ja Springrain




Hups! Vähän loukkaantui rataa tehdessä

Harvinainen näky kuinka kaikki 3 lasta tekee läksyjä yhtä aikaa

Hei isä! Vaatteet päälle!!

Mikä näitä perheen miehiä vaivaa?!?

Jotain samaa heissä


Ennen...

...Jälkeen

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Kiire pelaamisessa

Moips!
Hups! Taas tämä kirjoittaminen venähti...
Piti keskiviikkona kirjoittaa, mutta se vähän jäi, kuten perjantaina ja eilen lauantaina...
Mut parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Talvi jatkuu vielä ja samoin joulutehut, vaikka lomat ovat ohi.

Uusia issikoita tullut Eponaan 3 kpl muiden issikoiden seuraksi. Hinta on siis 969sc.
Vielä olen pitänyt itseni hallinnassa ja en ole ostanut vielä yhtäkään uutta hevosta. Odotan vielä kärsivällisesti synttäreihin sitten ostan 3 uutta hevosta. 8)

Ja uusia varusteita tullut ostarille, satula jo ostettu käyttöä varten.

Ja siinä ne uutiset taas olivatkin. :D
Syy miksi vasta nyt kirjoitan voi olla, että ostin keskiviikkona Sims 4 pelin Orgini sivulta. Ei tainut maksaa kuin joku 29e ja risat päälle. 
Olen ollut tyytyväinen tähän asti peliin ja oikeastaan paljon tyytyväisempi mitä mun Sims 3 Medieval, jossa on mm. erittäin vähän vaatevalintoja, vaikka olisi lisäosa.
Mutta kyllä pidän sims 3 pelistäni.





Ei näin

Synttäreillä

perjantai 1. tammikuuta 2016

Hyvää uutta vuotta 2016!

Hyvää uutta vuotta taas kerran kaikille pelaajille ja lukijoilleni! :D
Vuoteen 2015 sisälty paljon iloa, naurua ja surua, niin Onlinessa kuin irl.

Tuli mahdollisuus päästä takaisin menneisyyteen jolloin oli luomassa hahmoa ja tekemään mahdollisia muutoksia mm. kasvojen piirteiden ja silmien väriin.
Itse vaihdoin keltaiset silmät ruskeisiin ilmaiseksi, toisella kerralla joutuu maksaa ainakin 200sc.

Liityin 8. helmikuuta nykyiseen klubiin Doyle's Riders, jossa olen viihtynyt olemaan. :)

Keväällä pääsi tasolle 17 ja nyt alkutalvesta tasolle 18. Aika hyvin päässyt tasoissa ylöspäin.

Traikun hinta laski sopivasti.
100js ->25js
5sc -> 2sc

Ostarin saimme kevään puolella jo, hyviä ostoksia on tullut tehtyä. :)

Uutta grafiikkaa tuli ensimmäisenä Mooriin ja ajan myötä Silverin linna ja Pintakin sai uutta ulkonäköä. Myös pienet yksityiskohdatkin muuttui, mm. aidat ja kivimuurit.

Saimme tehdä paljon paljon PALJON minitehuja.

Tuli mahdollisuus verrata repun ja päällä olevien vaatteiden ja varusteiden taitoja painamalla shift-näppäintä.

Vuoden aikana saimme uusia hevosrotuja, kuten uudet morganit, shiret ja issikat.
Jos nyt laskin oikein olen vuoden aikana ostanu n.30 hevosta. O.o

Saimme taas uuden alueen aukastua ja pääsimme tutustumaan Eponan paikkoihin ja asukkaisiin.

Chormen kautta ei enää päässyt pelaamaan, nykyisin kaikki käyttävät työpöytäversiota.

Loppuvuoden puolella tuli viimeinkin pitkästä aikaa tarinan tehuja ja mahdollisuus päästä taluttamaan omia nelijalkaisia otuksia.

Blogin puolella taas olen kirjoittanut yleensä uutisista ja omista touhuistani niin pelissä kuin irl. Ja kertonut itsestäni 100 faktaa, tehnyt testejä ja vastannut haasteisiin.

Enkä todellakaan muista mitä olen luvannut uudenvuodenlupauksena. XD