torstai 5. maaliskuuta 2015

Mini päivitys ja purkauksia klubis

Heipparallaa!
Tosiaan tämän viikon päivitys oli pieni, siis tosissaani pieni!
Ei tuntunut keskiviikolta eilinen ollenkaan + olen lomalla joten vielä enemmän ymmällään mikä päivä nyt olikaan.
Mutta joo ostarille on tullut muutama uusi vaate. Kahteen paitaan rakastuin totaalisesti ensin ruskeaan koulun uniformuun ja sit samanlaiseen siniseen..! Joten olihan se sininen sitten pakko ostaa. :D
Lisäksi ostarilla lavalle pääsee hulluttelemaan ja Raptorin julisteet on hävinneet. Veikkaisin että joka toinen viikko tulee jotain lavalla tapahtumaan.

Tobbe Larsson on antanut kaiken laisia neuvoja hevosten käsittelyyn ja nyt hän antaa infoa itsestään mistä pitää. Näitä perus kysymyksiä: Kumpi on parempi?
Pian pitäisi tulla jotain lisää infoa mitä Tobbe kertoo...? Ymmärsinköhän oikein uutisista.

Ja ei mitään muuta ihmeelistä kuin, että Hevosmarketti suuntaa kohti Pintaa ja vielä kerrottiin Chormen lopettaneensa pelin pyörittämisen. Tästä asiasta kerroin enemmän tässä postauksessa.

Tiistaina oli estevalmennus joka vähän ikävällä tavalla loppui...
Eräs nimeltämainitsemattaolevahenkilö oli uusi klubissamme joka jo aikaisemmin päivällä käytti rumaa kieltä ja kokoajan suu kävi. Lämppäristä alkaen alkoi kamala kitinä ja uikutus, joka tuli enemmän esille tunnin aikana. Hän kertoi irl ongelmistaan, väitti meidän kiusaavan häntä ja valitti kuinka ei muista kaikkia teitä mistä pitää mennä ennen estettä ja esteen jälkeen. Ja näitä valituksia riittää pitkälle, mutta en sano aivan niitä kaikkia. Tunnin kävi sillain, että varmaan joku 1h puhuttiin tälle henkilölle, että rauhoittuisi ja vähentäisi capsin käyttöä ja varmaan joku 30min pääsimme ratsastamaan. Lopulta kun tämä henkilö olkoon nyt Ihminen2 loggas ulos niin kaikkien muidenkin piti alkaa lähteä ja lopulta mä olinkin ainoa joka teki loppuverkat. :D
Seuraavana päivänä kaikilla keittii päässä kuinka tämä Ihminen2 kertoi ettei pärjää Champeissa. Toiset yrittivät kertoa kuinka ei aina voi voittaa jne.
Lopulta Ihminen2 kertoi lähtevänsä klubist ja kaikki me muut olimme iloisia sen lähtevän.
Viimeisin viesti minkä hän pisti oli että hän menee sinne minne kuuluu.
Sattumoisin kyseinen klubi missä hän (oli jo aikaisemmin) ja muut sai tehä ihan mitä halus ja miten puhuu siellä. Ja klubin omistaja on Ihminen... Dundunduu!!
Illalla tuli huomattua kuinka ihanan hiljaista oli klubin chatis kun tämä Ihminen2 ei ollut enää keskuudessa.
Mutta sen huomasin kuinka Ihminen2 on vielä kavereissani, kun hän joskus kohtalokkaana päivänä pyys mut kamuiks. Nyt haluan nähä poistaako hän mut kavereist, puhumaan mulle päättömiä vai ei mitään.
Mutta tämä asia jää nyt tähän ja nauttikaa kuvista. :)




Ah ihania!

Kyllä mä näitä vielä joskus käytän :'D

Geokätkon X vielä näkyvis

Lämmittelyä


Oikea alastulo



Tämä poika osaa hypätä

Nora herranen aika varo!

Loppulämmitykset

Hallelujah! Päivän paras teksti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti