maanantai 8. joulukuuta 2014

Lentäkäämme kuumailmapallolla ja ollaan arkeologeja

No niin viimeinkin pääsen kirjoittelemaan postausta, tällä hetkellä pidän taukoa kisoihin lukemisesta vähän pidemmän puoleista. >:) Ja sanon taas sen että tulee paljon kuvia uusimmista päivityksistä. Viime viikkolla ei päässyt enää Onlineen julkaistuani postauksen, työpöytä versiolla ilmeisesti olisi päässyt? Mutta enpä oo ladannut sitä. Ja väliäkkös sillä pääseekö peliin kunhan ylläpito saa vian korjatuksi.

Aloitetaanpa ensin joulu aiheesta.
Sain kaikki joulun tehtävät tehdyksi ja lisää pitäisi tulla keskiviikkona. Veikkaisin, että pääseme auttamaan taas lahjojen jakamista savupuuppuihin Jarlassa poron kyydissä yötaivaalla. Lahjasäkistä saamiani lahjojen perään ei ole hurraamista... Samoja koko ajan mitä viime vuonnakin!

Myyjä olet väärällä puolella...

Lauantain saalis

Sunnuntain saalis

Tämän päivän eli maanantain

Katsoin aluksi lautasella olevan sokeria, mutta ehkä se on puuroa ;D

Miks makkarat maahan?



Sain lopulta uusimmatkn tehtävät tehdyksi Dinossa. Pääsin jatkamaan salamointiin liittyvän tehtävän ja sen saatuani tehdyksi ja Einsteinin veli saatu kuntoon, pääsin kokeilemaan miltä tuntuu olla arkeologi. Nicin leirintä alueen ympäristöstä piti löytää pienen dinon luita jotka vein Firgoon olevalle proffa Juralle.
Sain myös kuumailmapallon korjatuksi ja sillä pääsee nyt lentämään Silvergladen ja Nicin leirintä alueen väliä, ilmaiseksi!
Tällä hetkellä Onlinessa mulla ei ole muuta tekemistä kuin etsiä dinojen luita ja muutakin mm. kultakolikoita ja puhelimia. Puhelimet ja nämä vien Franken eli Einsteinin veljen olikohan se nyt vanhalle ystävälle ja siltäkin saan jotain vastalahjaksi. Tietty määrä dinon luita vien proffalle Firgoon ja siitä saan hienoja vaatteita ja muitakin historiallisia esineitä.

Joo siis osaan tehdä tämänkin tehtävän :'D




Voi hyvin arvata kumpaa tekstiä tulen vihaamaan...



Uu... Näistä housuista pidän :3

No joulu ei ole oikeasti kaukana

Joo vähän täyttä

En ole tuollaista nimeä ennen nähnyt
Sitä en ymmärrä miksi en voi ottaa Pick upia vaikka olen muualla kuin Dinossa. Yks tapa mulla on jos en pysty ottaa pick upia kirjaudun ulos ja tulen takasin peliin. :D
Enkä sitäkään ymmärrä miksi en pääse toisinaan omaan talliin vaikka se on mun kotitalli. Kyllä sitten pääsen kun olen vain klikannut OK ja painanut uudestaan tallin ovea.


Älä väitä Winery on mun koti!

Tästä takista tykkään! :3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti